TYYLIMANAGERI
—Auli Lukkarila

Hei!

Minä olen Lukkarilan Auli. Aikuinen nainen, jolla on kaksi omaa tytärtä, 2 lahjapoikaa ja kaksi maailman kauneinta lastenlasta. Olen ns. kakkoskierroksella ja rakkaan aviomieheni kanssa jaamme yhteisen työpaikan, kodin ja harrastamisen. Nautin elämästäni ja rakastan työtä, jota saan tehdä.

Miltei koko aikuisikäni olen touhunnut tavalla tai toisella kauneuden ja hyvinvoinnin parissa. Olen helposti innostuva ja tähyän koko ajan uusia tuulia. Haen ideoita kehittääkseni omaa osaamista ja uudistaakseni palvelutarjontaani.


Tyylimanageri

Olen pitkän linjan yrittäjä ja kauneuden monitoiminainen. Nautin erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Tavoitteenani on, että jokainen asiakkaani on sinut itsensä kanssa ja nautin siitä, että saa auttaa jokaista heistä kukoistamaan omalla tavallaan. Sillä jokainen meistä on kaunis ja se kumpuaa sisäisestä tasapainosta sekä itsevarmuudesta. Joskus positiivisten asioiden ja piirteiden löytämiseen on hyvä pyytää ulkopuolista apua ja saada vilpitöntä palautetta. Minulla on kymmenien vuosien kokemus yrittäjänä kauneuden ja hyvinvoinnin parissa. Olen konsultoinut tuhansia naisia löytämään oman tyylinsä ja auttanut heitä erilaisissa elämän muutostilanteissa. Laajan kontakti- ja kumppaniverkoston avulla pystyn auttamaan asiakkaitani kaikissa tyyliin, kauneuteen ja hyvinvointiin liittyvissä haasteissa.


Tyytyväisyys perustarpeena

Kaikki kaunis ja hyvä olo on aina kiinnostanut minua. Harmonia ja värien yhtenäisyys ovat tärkeitä. Luonto ja sen tarjoama estetiikka on merkittävä inspiraation lähde. Rakastan muutosta ja pidän huolen jatkuvasta itseni kehittämisestä ja kouluttamisesta. Olen mieluummin askeleen edellä ja kertomassa asiakkailleni ensimmäisenä uusista kauneuden ja hyvinvoinnin tuulista. Luottamuksellinen ja avoin mutkaton suhde asiakkaiden kanssa on minulle hyvin tärkeää ja siksi useiden asiakkaiden kanssa onkin vuosikymmeniä kestänyt yhteistyö. Asiantuntevalla ja henkilökohtaisella lähestymistavalla varmistan, että jokainen asiakas saa kohtaamisesta positiivisen kokemuksen.

Tasapainoinen ja itsevarmakin ihminen kaipaa aina joskus konsultointia ja sparrailua. Olipa kyse sitten väreistä, pukeutumisesta, oikeanlaisten kehysten valinnasta tai valokuvasta cv:tä varten tai muuten tarpeesta päivittää omaa tyyliä, niin olen henkilökohtainen tyylimanagerisi; hyvänolon personal trainer.

Ota yhteyttä ja kerro tarpeistasi, niin mietitään yhdessä sinulle sopivia ratkaisuja.

Kolutukseltani olen yo, kosmetologi, tyyli-ja värianalyytikko, fMBA, Life Coach, Työhyvinvointivalmentaja, Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto valmistui keväällä 2021

Parhaiten tavoitat minut puhelimitse p. 040-706 7359 tai lähettämällä s-postia [email protected]

#luccaconsult #tyylimanageri #aulilukkarila #stailaus #verkkokauppa #löydätyylisi #tyytyväisyysperustarpeena #LifeStyle #uusityyli #itseluottamustakuuna


 

Auli Lukkarila
Lucca Consult - Tuttu yrittäjä
© Copyright – Lucca 2021
Lucca Consult

Tilaa uutiskirjeemme